maanantai 30. tammikuuta 2017

Linnoja ja delfiinejä

RAINY SATURDAY. Lauantaina ohjaajamme harjoittelusta tarjoutui viemään meidät autoajelulle lähiseuduille. Olimme todella otettuja näin ystävällisestä teosta! Ohjaajamme kertoi, että hän haluaisi samaa itselleenkin tai tyttärilleen, jos tilanne olisi toisin päin. Hyvä karma kiertämään siis. ;) Sää oli poikkeuksellisesti koko päivän sateinen ja harmaa, ollaan nimittäin täällä totuttu jo aurinkoisiin säihin. Suurin osa matkasta kului kuitenkin autossa maisemia katsellen, joten sade ei paljoa haitannut. Käytiin ensin katselemassa Old Aberdeenia, jonka lähellä siis asumme. Kävimme muun muassa Aberdeenin yliopistolla ja pienillä mukulakivikaduilla ihastelemassa vanhoja rakennuksia. Sieltä suuntasimme pikkuhiljaa vähän kauemmas...


Todella vanhan St Fittick's Churchin rauniot merirosvohautoineen.





Crathes Castle



Kaiken harmauden keskelle vähän väriäkin.


Linnan yhteydessä hieno puutarha, kesällä varmasti upea!








Drum Castle


Kävimme Somebody Cares-kierrätyskeskuksen tyyppisessä paikassa. Ympäristö ei ollut hirveän kaunis mutta keskuksen yhteydessä oli ihana thaimaalainen lounaspaikka Thai Seasons Cafe - ruoka oli niiiiiin hyvää! Suosikaa ihmiset enemmän pieniä yrittäjiä ketjuravintoloiden sijaan. :)

SUNNY SUNDAY oli aivan vastakohta lauantaille, sillä aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli noin viisi. Lähdimme aamupäivällä bussilla "kohti tuntematonta" tai no, ei aivan... Ajoimme edellisenä päivänä ohjaajamme kanssa lähistöllä ja totesimme, että pitää tulla paikalle uudestaan aurinkoisena päivänä. Katsoimme First Bus -reittisovelluksesta reitin sinne, minne suurinpiirtein haluttiin mennä. Sovellus on aika kömpelö ja keskustassa jouduttiin hieman etsimään oikeaa bussipysäkkiä. Pääsimme kuitenkin sinne minne pitikin. Jäimme pois kaupunginosassa nimeltä Cove Bay ja suuntasimme merta kohti. Löysimme kyltin, jossa luki "Coastal Path" ja lähdimme kulkemaan sitä pitkin tietämättä siis kuinka pitkä reitti olikaan kyseessä. :D Onneksi oltiin niin innoissamme, että jaksettiin aika hyvin tarpoa monta tuntia!











Reitti oli täynnä upeita maisemia, joita olisi voinut jäädä loppupäiväksi vain ihastelemaan ja kuuntelemaan meren kohinaa.























No delfiinejähän siellä!! Juuri, kun Kati ehti sanoa "luulis, että tällasena päivänä delfiinitkin ois paistattelemassa päivää..."




Kyllä illalla posket punotti - osittain liikunnasta mut ehdottomasti
myös auringosta!

Toisinaan mutaisempaa maastoa... Jäljistä huomaa, että reitti on myös
maastopyöräilijöiden suosiossa.



Iloisia lampaita nähtiin paljon. :)



Salomonit tuli tällä reitillä tarpeeseen - kiitos goretex kuivista jaloista!



Niin symppis liikennemerkki - näitä Suomeenkin!

Aateltiin, että ollaan pois kotoa vain muutama tunti, joten ei otettu eväitä mukaan. Pahimpaan heikotukseen välipalaa paikallisittain! Täällä kun on ihan normi vetää pieni sipsipussi päivittäin.



<3 Kati ja Iina

maanantai 23. tammikuuta 2017

Practical training 1/2 - Garthdee Medical Group

Fit Like! It means like "Hi, how are you?", Original Aberdonians may use that phrase... And all other weirdish' words. :) We are also familiar with the word "wee" now, which means "small" or "little". You can say for example "I have a wee question for you...." or "that's a really wee baby..."

Englanniksi puhumisen kynnys on jo tässä vaiheessa todella matalalla, mutta täysin enkun kielistä postausta ei ole toistaiseksi tulossa... :D Joten nyt itse asiaan!

Viikko sitten maanantaina 16.1 alkoi meidän ensimmäinen harjoittelu Aberdeenissa. Harjoittelupaikka on siis Garthdee Medical Group, joka sijaitsee fyysisesti ihan RGUn kampuksen vieressä, tien toisella puolen. Asunnoltamme harkkapaikkaan menee bussilla noin 35-40 minuuttia, joten ostimme kuukausikortit First Bus:lta hintaan 50 puntaa. First Bus Aberdeenilla on mobiilisovellukset aikatauluille ja lipuille, joten lippu on aina mukana kunhan puhelinkin on. Opiskelijahintaisen lipun ostaminen vaati toimivan RGU:n sähköpostiosoitteen ja passelin maksukortin tiedot. Nyt saadaan luuhata kaupungin busseissa koko rahan edestä! Eräänä aamuna bussimatka kesti vain 20 min, kun aloitimme tuntia aikaisemmin kuin yleensä ja liikennettä oli vähemmän. Aikatauluihin ei voi juurikaan luottaa, bussi saattaa olla reilusti etuajassa tai myöhässä!

Harjoittelupaikassa eräs jo eläköitynyt hoitaja otti meidät vastaan ja esitteli taloa. Rakennus on melko siisti. Paljon tavallisia toimisto- ja vastaanottohuoneita, pari odotusaulaa, varastoja, kahvihuone... Suurimmassa toimistohuoneessa oli melkoinen kuhina. Samassa tilassa työskentelee vajaa kymmenen ihmistä. Tietokoneella ja puhelimella toimitettavat asiat siis tapahtuvat tuossa huoneessa ja jokainen ottaa asiakkaita vastaan milloin missäkin, asiakkaiden kotona tai vastaanottohuoneissa. Health visitoreilla ei ole omia huoneita vaan heidän pitää erikseen varata tilat asiakasvastaanottoja varten.

Ensimmäisen aamupäivän vietimme keskustellen kahden health visitorin kanssa, jotka ovat tähän mennessä ohjanneet meitä eniten. Puhuimme taukoamatta ja yritimme sisäistää paljon tietoa puolin ja toisin. Meillä oli hyvää keskustelua mm. opintojemme sisällöstä, sillä täysin vastaavaa koulutusta ei ole Skotlannissa. Public health nurse on täällä ilmeisesti master-tason tutkinto. He yllättyivät osaamisestamme, kun kerroimme, että Suomessa terveydenhoitaja voi työskennellä äitiys- ja lastenneuvolassa, kouluterveydenhoitajana, sairaanhoitajan tehtävissä, kansanterveyshoitajana, työterveyshoitajana ym... Oikeastaan he luulivat, että olemme erikoistuneita pediatric nursingiin eli lastenhoitotyöhön ja haluamme tehdä harjoittelun ainoastaan lasten parissa. Toinen heistä myös sanoi suoraan ajatelleensa, että tänne tulee suomalaisia opiskelijoita, mitähän tästä oikein tulee... :D Mutta sama nainen kertoi kyllä päivän päätteeksi, että on positiivisesti todella yllättynyt. Joten we can do this!

Aberdeenissa on useita GP eli general practiceja. Jokaisen asukkaan tulee olla registered with a practice eli rekisteröitynyt jonkin praktiikan asiakkaaksi. Jokaisella on myös ns. nimetty oma lääkäri, jolle esimerkiksi kaikki verikoetulokset menevät katsottavaksi. Olemme siis harjoittelussa yhdessä näistä praktiikoista. Garthdee Medical Groupissa työskentelee health visitors eli terveydenhoitajia, district nurses eli kotisairaanhoitajia, lääkäreitä, fysioterapeutteja, kätilöitä, sosiaalityöntekijöitä ja practice nurseja, joiden työnkuva vaikuttaa olevan lähinnä kansanterveyshoitajan työtä. Varmasti vielä joku ammatti jäi sanomatta, mutta kokonaisuudessaan tosi moniammatillinen paikka!

Meille oli valmiiksi hahmoteltu alustavat Student Timetables eli vanhat kunnon lukujärjestykset. Jo orientaatioviikon aikana saimme PLAD:it eli Practice learning and assessment documentation. PLAD on liianmonisivuinen paperinivaska, jonka avulla paikalliset ohjaajat arvioivat meitä. PLAD sisältää omat osionsa alku-, väli- ja loppuarvioinneille sekä about 42 standardia, jotka tulisi saavuttaa. Toki tässä kohtaa pitää olla realistinen, koska paikalliset opiskelijat saavat PLADin opintojen alussa ja heillä on kolme vuotta aikaa saada kaikki standardit suoritettua. Joten meiltä ei odoteta samaa kymmenessä viikossa. :D PLAD:n standardeissa on kaikkea mahdollista hoitotyöhön liittyvää asiakkaan kohtaamisesta lääkehoitoon...

PLAD

Loppuun vähän opiskelijan roolista täällä. Suomessa olemme tottuneet siihen, että mahdollisimman äkkiä olisi hyvä päästä työhön kiinni ja tekemisen meininkiin. Ohjaajamme totesikin, että Suomessa olette varmaan tottuneet enemmän hands on-meininkiin. Skotlannissa opiskelijan tehtävä on enemmänkin observe eli tarkkailla. Toki opiskelijat saavat tehdä joitain asioita etenkin kokemuksen karttuessa mutta esimerkiksi kanyloiminen ja verinäytteenotto opetellaan vasta valmistumisen jälkeen siihen tarkoitetuilla kursseilla. On vähän epäselvää, mitä kaikkea opiskelijat saavat tehdä ja se taitaa vähän riippua ohjaajastakin. Suomessa jonkin asian suorittaminen tarkoittaa sitä, että olet konkreettisesti tehnyt jonkin asian hyväksytysti. Jos olemme ymmärtäneet oikein, täällä asian suorittaminen tarkoittaa sitä, että opiskelija osaa esimerkiksi kertoa miten itse suorittaisi vaikkapa kanyloinnin ja miksi, mitä ajattelee siitä ym.. Joten melko pitkälti eka viikko kului observing eli tarkkaillen! Ollaan kyllä senkin edestä kysytty kysymyksiä ja pyritty puolin ja toisin pääsemään kartalle osaamisen tasosta. Lähtötasokuvaukset ja tavoitteet on myös tehty suomeksi ja englanniksi suomalaisten kompetenssien mukaan, joten nyt vaan eteenpäin!

Kivoja juttuja menneiltä päiviltä:
  • Tosi ystävälliset ja huolehtivaiset kollegat!
  • Ymmärrämme koko ajan paremmin paikallistenkin puhetta - tosin välillä kokonaisia lauseita menee ihan ohi...
  • Kirkas sää, eipä ole juurikaan satanut vettä koko aikana
  • Suomenkielen opettaminen skoteille


Vähän hassua menneiltä päiviltä:
  • Käsidesin ehkä hieman epälooginen käyttö
  • Lounaaksi on ihan ok syödä sipsejä ja popcornia

Ps. Pesukoneemme ei koskaan enää korjaantunutkaan ja saimme uuden superhiljaisen ja tehokkaan koneen.





<3 Kati & Iina

tiistai 17. tammikuuta 2017

Talvi yllätti aberdonialaiset!!

Ja niinhän siinä tosiaan kävi. Talvi tuli ja meni. Perjantaina oli jopa vähän lumisadetta, jota paikalliset siis kutsuivat ihan lumimyrskyksi. Pohjoisemmassa oli ilmeisesti satanut lunta ihan kunnolla, mutta Aberdeenissa sen verran, että maa tuli valkoiseksi. Perjantaina vietimme rauhaisaa koti-iltaa kunnes kadulta kuului kova rysähdys ja rynnättiin tietysti katsomaan mitä tapahtui. Suoraan meidän ikkunan alla joku tyyppi ajoi tien varressa olevan auton takapuskuriin. Auto mitä ilmeisemmin oli lähtenyt luisumaan hallitsemattomasti tiellä ja valitettavasti törmäsi toiseen kahdesta autosta jotka olivat ainoita autoja kadun varrella parkissa. Mikä tuuri.... Täällähän ei siis oikeastaan vaihdeta talvirenkaita autoihin, ellet asu maaseudulla.

Makuuhuoneesta näkymä sisäpihalle



Läheinen hautausmaa. Hieno ja samalla vähä creepy!

Kuu valaisi perjantai-illan kauppareissua. Tyhjät reput selässä matkattiin läheisen kukkulan yli Asdaan, kävellen noin 20 min suuntaansa,

Tytöt vähän kaupassa. Ainakin reilu viitisen kiloa lihaa, hedelmiä, kasviksia, pähkinöitä monta isoa pussia, marjoja, kaurahiutaleita... Jokainen maksoi noin 30 puntaa, joten aika samoissa hinnoissa Suomen kanssa. Jotkut tuotteet edullisempia täällä.

Lauantaina aamu valkeni kauniissa pakkassäässä. Aurinko paistoi, ilma oli kuiva ja lämpötila hitusen pakkasen puolella. Herättiin aamulla sen verran aikaisin, että ehdittiin rannalle ottamaan auringonnoususta kuvia. Olisi kyllä kovasti nukuttanut, mutta maisemat ja sää oli heräämisen arvoisia...













Koirat ovat täällä aika onnellisia juostessaan pitkää rantaviivaa myöten!



Pittodrie Stadiumin stalkkausta. Yksi peli täytynee käydä katsomassa!
Jotta tässä ei vielä olisi kaikki, niin täytyihän viikonlopun olla hieman kosteakin... Nimittäin sopivasti sunnuntai-iltana pyykinpesukone päätti päästää vedet lattialle ihan kunnolla. Kati käveli keittiöön ja yllättyi siitä, kun sukat yhtäkkiä kastui. Sitten äkkiä haalittiin astiaa ja pyyhettä ja ties mitä vuotokohdan alle ja lopulta saatiin nukkasihti käännettyä takaisin paikoilleen. Soitettiin johonkin huoltonumeroon, josta soitettiin toiseen paikkaan ja sitten asuntoon tuli huoltomies. Hetken se tutkaili konetta ja totesi, että nukkasihti on rikki ja tulee maanantaina sen vaihtamaan. Mies laittoi myös koneen uudelleen päälle ja sanoi, että antaa sen pestä loppuun. Myöhemmin kone päästi uudelleen pesuvaahtoa ulos jostakin koneen alta...

Tainnut ennenkin vuotaa tässä kohtaa joku laite, koska laminaatin saumat sen verran koholla...

...and here we go again.

Sen pituinen se!

<3 Iina & Kati