torstai 23. maaliskuuta 2017

Viisi viikkoa hurahti ihan hetkessä!

Edellinen blogiteksti on julkaistu 17. helmikuuta. Siitä on vissiin viisi viikkoa, hups... Tuona iloisena perjantaina pidettiin Garthdeessa loppuarviointi ja eka harkka Skotlannissa loppui. Lähtö oli aika haikea, koska viisi viikkoa saatiin olla todella ihanassa työyhteisössä. Saatiin ihan huikeaa palautetta meidän mentoreilta! Kehuja satoi meidän osaamisesta, tietotasosta, suomalaisesta hoitotyön koulutuksesta, meidän täsmällisyydestä, omatoimisuudesta... Vähän ymmällään kuunneltiin tuota kaikkea. Lopuksi meille mukaan iskettiin niin koskettavat kortit ja jättimäiset suklaamunat. :D Täytyy ennen lähtöä käydä vielä Garthdeen porukkaa moikkaamassa!

Thank you all staff at Garthdee Practice! <3 
Lauantaina 18. helmikuuta lähdettiin road tripille. Road trip oli tiivistetysti ihan huikea ja onnistunut reissu! Viikossa nähtiin kyllä aika paljon Pohjois-Skotlantia. Heini on ollu tosi ahkera ja kirjoitellut useamman postauksen meidän seikkailuista. Heinin blogi löytyy täältä. Katin puhelin sammui lopullisesti reissun aikana ja sinne meni myös kaikki puhelimella otetut reissukuvat, joka kyllä laski motivaatiota kirjoitella blogiin reissusta. Vähintään kuvapostaus road tripistä aiotaan vielä saada aikaiseksi! :)

Viikko 8 oli siis lomaa, joka todellakin tuli tarpeeseen. Harkkojen välillä on aina hyvä olla vähän väliä, niin jaksaa taas orientoitua uudelleen täysin uuteen ympäristöön. Viikolla 9 aloitimme molemmat uuden harjoittelun Aberdeen Maternity Hospitalin Neonatal Unitissa. Neonatal unitissa hoidetaan siis neonates eli vastasyntyneitä, jotka ovat joko ennenaikaisuuden, sairauden tai muun ongelman vuoksi sinne joutuneet. Suomessa vastaavaa yksikköä kutsutaan esimerkiksi keskolaksi tai lasten teho-osastoksi.

Admission criteria:

  • babies under 36 weeks gestation
  • babies under 2250g
  • babies of unstable insulin dependant diabetic mothers
  • haemolytic disease
  • maternal antibody titres
Yksikköön tulosyynä voi olla myös....
  • perinatal distress
  • respiratory disease
  • intensive phototherapy
  • meconium aspiration
  • neonatal abstinence syndrome
  • dehydration
  • minor-major anomalities

Neonatal unitissa on kolme levels of care eli hoidon tasoa - intensive care, high dependency ja special care. Olemme päässeet työskentelemään jokaisella tasolla. Käytännössä yksikössä on siis yksi käytävä, jonka varrella nämä huoneet ovat. Intensive carea ja special carea on kaksi eri puolta kumpaakin, high dependency on tällä hetkellä vain yhdessä huoneessa.

Intensive caressa on vaativimpaa hoitoa ja intensiivisintä seurantaa tarvitsevia vauvoja. Tyypillisesti vauvat intensive caressa ovat melko aikaisilla raskausviikoilla syntyneitä, eivät kuitenkaan aina. Heillä on voinut olla ongelmia esimerkiksi hengittämisessä syntymän jälkeen, jotkut vauvat toipuvat leikkauksista ja jollakin voi olla pahoja epämuodostumia. Vauvat, jotka tarvitsevat esimerkiksi CPAP-hoitoa (continuous positive airway pressure) tai hengityskonetta ovat tässä huoneessa. Tässä huoneessa vauvat myös useimmiten ovat inkubaattoreissa eli keskoskaapeissa. Siirryttyään to hot cot eli lämpökehtoon/-petiin heidät yleensä siirretään eteenpäin.

High dependency unit on huone, johon vauvat usein siirtyvät intensive caresta päästyään eroon esimerkiksi hengitystuesta. High dependencyssa ei anneta jatkuvaa hengitystukea mutta monitorointi/ vitaalien seuraaminen on mahdollista laajemmin kuin special caressa.

Special care on useimmiten viimeinen vaihe ennen kotiutumista. Special caressa saattaa olla vauvoja jo täysin ilman mitään monitorointia tai heiltä saatetaan seurata ainoastaan esimerkiksi happisaturaatiota ja sykettä. Special caressa vauvat ovat yleensä normaaleissa vauvasängyissä, lämpöpedeissä tai korkeintaan esim. sinivalohoidon ajan inkubaattorissakin. Vauvojen hoitopolku on aika looginen, koska useimmiten se etenee tuossa järjestyksessä, vähitellen huoneesta toiseen. Vanhempien tukeminen ja vauvan hoitoon sekä päätöksentekoon osallistaminen koko hoitojakson ajan on todella tärkeää.

Pienin näkemämme vauva on ollut raskausviikolla 25 syntynyt, eli todella pikkuinen taistelija. Aluksi ihan mini-ihmisten hoitaminen kädet työnnettynä lämpimään inkubaattoriin oli vähän pelottavaa. Tiedostamme esimerkiksi sen, että keskosia tulee hoitaa varmoin ottein mutta riittävän nopeasti, jotta ärsykkeet jäisi mahdollisimman vähäisiksi. Ollaan onneksi saatu jo itsevarmuutta pienten vauvojen käsittelyyn ja useita asioita olemme oppineet käytännön kautta! Ekalla viikolla molemmilla oli hieman huonoja kokemuksia, emme saaneet varsinaista ohjausta ja olo oli vähän ei-niin-tervetullut. Viime aikoina on sujunut kuitenkin hyvin ja olemme olleet paljon hands-on eli työn touhussa.

Viisi viikkoa siis hurahti ihan huomaamatta. Sairaalalla tehdään 12,5 tuntisia työvuoroja, joita on keskimäärin 3 per viikko. Saattaa myös olla, että on 2 töitä, yksi vapaa, 3 töitä ja tällaisen putken jälkeen on aika väsy. Työpäivinä ei ole muuta elämää kuin suihku, ruokaa ja nukkumaan ja vapaapäivät on hurahtaneet täysin palautuessa ja elämästä nauttiessa, joten bloggailu on jäänyt taka-alalle. Ekan harjoittelun aikana oltiin niin ahkeria kirjoittajia, että ehkä otettiin nyt vähän takaisin. :D

Tänään meille tapahtuikin hauska juttu, kun Unison Scotland halusi haastatella meitä. He saivat ekan harkan aikana jotenkin tietää, että Aberdeenissa on suomalaisia hoitotyön opiskelijoita tekemässä harjoittelua. Unison on siis trade union eli ammattijärjestö, kuten vaikkapa Tehy tai Terveydenhoitajaliitto Suomessa. Tänään oli siis puhelinhaastattelu Lontooseen Unisonin päämajaan ja haastattelusta tulee artikkeli Unisonin omaan lehteen. Meiltä kyseltiin esimerkiksi hoitotyön eroista Suomeen verrattuna ja vaihtokokemuksestamme kokonaisuutena. Artikkeli ei ole mitään ilman kunnollisia kuvia, joten ajelimme Glasgowsta asti saapuneen ammattivalokuvaajan kanssa erääseen puistoon pitämään photoshoottia. Siellä me poseerattiin ja löydettyämme itsemme kaatuneen puun päältä istumasta alkoi kyllä naurattaa, että minne sitä ollaankaan tämän koulutuksen aikana päädytty osallistumaan. :D Hyviä hommia!

Kello soi huomenna 05.20, joten nyt on aika mennä tutimaan. Huomenna ollaan töissä ja sit koittaakin viimeinen kokonainen vapaa viikonloppu Aberdeenissa!

<3 Kati & Iina

1 kommentti:

  1. Olipa kiva, että pääsitte oikein lehtijuttuun! Laittakaahan siitä kuva blogiin, kun ilmestyy. :)

    VastaaPoista